maanantai 3. elokuuta 2009

Prinsessan valtaistuin + harjoituksia

Tänään sain aikaiseksi tehtyä Nastakuningattarelle arvonsa mukaisen pedin. Nallulaiselle tämä kelpasi oikein hyvin, mutta kakara sen sijaan yritti vallata sitä omakseen. No ei Nasta sen jälkeen siinä maata halunnut, kun toinen on kokoajan niskasta puremassa...


Asiasta toiseen, Nastaan liittyviä blogimerkintöjä saattaa nyt jonkinaikaa tulla vähemmän, sillä tämä neiti on pienellä huomioimattomuus kuurilla, joka tarkoittaa myös sitä että emme treenaa taikka tee muutakaan. Syy tähän on että herätyskellot alkoivat omistajankin päässä viimein silloin soimaan kun Nasta päätti rusakon perään ampaistessaan katkoa nahkahihnan. Tavallaanhan tälle saalisvietille emme paljoa voi tehdä, mutta yleinen kunnioitus taikka laumajärjestys on nyt ollut hiukkasen hukassa. Katsotaanpa, jos alkaisi asiat muuttumaan...

Menimme Norin kanssa vielä iltalenkin yhteydessä treenaamaan perusasentoa, koska se on sillointällöin ollut aika väljää taikka vinoa. Tuli nyt jo paljon paremmin oikeaan kohtaan. Otin vielä muutaman paikallaolo-harjoituksen, jossa kävelin kasvot kohti Noria, noin kolme metriä taaksepäin ja kävin palkkaamassa ja vapautin. Se sujui hienosti, pari kertaa livisti luokse, mutta muisti nopeasti mistä olikaan kyse.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti