tiistai 18. elokuuta 2009

Uhmakas kakara

Voi tuota pienempää versiota, eli siis Noria. Sillä on niin uhma menossa, omistajan sana ei todellakaan ole enää laki. Nyt mennään ja tehdään mitä lystää! Vapaana ollessa Nori bongaa kaikki mahdolliset purot ja lätäköt (on kyllä tehnyt sitä aiemminkin) ja juoksee suunapäänä niihin, mutta ei se siihen lopu. Koira myös koko loppulenkin juoksee karkuun ja huitelee pitkin maita ja mantuja. Okei nyt täytyy aloittaa tehotreenit luoksetulossa ja huom ilman että Nasta on lenkeillä mukana, sillä silloin tuo kakara vaan jotenkin entistä enemmin innostuu tekemään omiaan. Ajattelin mennä liinan kanssa treenamaan purojen ohitusta, EI niihin menoa. Kotonakin on ollut havaittavissa sellaista että mitä jos en tottelekkaan-menoa.
Mutta siirtykäämme Nastaan. Älkää luulko että se on kokonaan unohdettu, kyllä senkin kanssa on tehty. Tokoa olemme pari kertaa käyty viereisellä kentällä harrastelemassa, sekä tietysti kotona ja lenkeillä otettu perusasentoa ja seuraamista yms. Nämä kyseiset asiat ovat sujuneet hiukan vaihtelevalla menestyksellä. Pari päivää sitten kun kävin treenamassa kentällä tokoa, oli Nasta kovin omissa pilvilinnoissaan ja omistajan käskyt kaikuivat sillointällöin kuuroille korville. Nyt täytyy yrittäää tehdä sen kanssa lyhyitä ja hauskoja harjoituksia, jos vaikka tarmoa tulisi lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti